tiistai 17. heinäkuuta 2012

kapteeni laukku ja oranssi pehko

tänään on ollut tekemistäytteinen päivä, heräsin aamulla noin klo: 13.50...aika nopsaan lähdimme siitä sitten keskustaan hankkimaan kangasmaaleja ja vetoketjua Captain America laukkuani varten jonka tekoa aloitin eilen jämäkankaista mitä löysin kaapeistani.

sin. ja pun. matta-akryylit yhteensä 7,50€,  valkoinen löytyi omasta takaa
maalaus vielä vähän kesken

Sain tänään myös Futuraman Fry cossiin tarkoitetun peruukkini ja pitihän senkin kimppuun tänään hyökätä ja siinä kävi sitten näin:

peruukkipää Hermanni on kaunis
Takimmaista töyhtöä pitää vielä vähän muokkailla ja takahiuksia leikellä lyhemmiksi jolloin se olisi finito.

Olen nykyään innostunut todella paljon peruukkien muokkaamisesta ja muotoilusta, toivon että tulee enemmän cosseja vastaan jossa saa tehdä oikein kunnolla erinäisiä muotoiluja ja leikkelyjä, olen vielä aloittelija hiustenleikkuussa mutta harjoitus tekee mestarin :3

Animecon

Nyt vihdoin sain otettua itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa! Elikkäs viime viikonloppuna oli Animecon Kuopiossa. Conipaikalle omalta asunnolta ei ollut matkaa kuin 4-5 km, meidän luona majoittui n. 8 ihmistä, majoittujia saapui keskiviikosta lauantaille.

Lauantai aamuna sitten jotkut vielä viimeistelivät cossejaan ja laittoivat päällensä, itse lähdin jo conipaikalle puoli kymmenen bussilla koska piti olla kymmenen aikoihin conipaikalla hakemassa ranneketta.
Asunani oli Tony Stark.

Kiertelin aika paljolti conipaikalla paikasta toiseen kavereiden kanssa ja kävin katsomassa LittleKuribohin paneelin. Fantasiapelien pöydällä tapasin Loki cossaajan, jonka kanssa sitten illalla myyntipöytien sulkeuduttua otimme photoshoottia. Sunnuntaina aamulla menimme kaverini kanssa fffightin juontohommiin, fighti sujui yllättävän hyvin, tärkeintä oli että yleisö nauroi :)

Loppupäivän sitten kiertelin Loki cossaajan kanssa, kävimme katsomassa Hopeanuoli musikaalin, joka oli todella hyvä ja liikuttava.

Tässä vähän kuvasaldoa photoshootista:
















Animecon oli tähän mennessä tämän vuoden paras con!

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Defia haastoi tekemään tämmöisen;

"Listaa kymmenen asiaa jotka saavat sinut hyvälle mielelle. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle.Kerro keneltä sait haasteen, ja ilmoita bloggaajille, joille sinä annat haasteen. "

01. Supersankarit, olen pienestä pitäen pitänyt supersankari sarjoista sekä leffoina, peleinä, animena että sarjakuvina. Kaikkein eniten tulee elokuvina näitä otuksia seurattua :D
02. Ystävät, ovat todella tärkeä osa elämääni ja piristävät kun on mieli maassa, jotkut heistä ovat niin tärkeitä etteivät sanat edes riitä kuvailemaan. Harmi kun jotkut asuvat melkein toisella puolella suomea, mutta arvostan todella paljon niitä hetkiä kun heitä näkee esim. coneissa :)
03. Mansikat, rakastan näitä punaisia möttiäisiä<3
04. Nuotio, nautin nuotion katselemisesta, varsinkin pimeällä. Nuotio tuo lämpöä ja on todella nätin näköistä katsella ja rauhoittaa todella paljon mieltä.
05. Koirat, olen enemmän koiraihmisiä, kaikkein eniten pidän siperianhuskeista ja lapinkoirista.
06. Nukkuminen, auttaa jaksamaan
07. Rantakallioilla istuminen, tykkään todella paljon rauhallisista paikoista joissa voi rentoutua.
08. Auttaminen, se on se joka saa minut hyvälle mielelle jos osaan auttaa apua tarvitsevaa :)
09. Cosplay, kaiken rahan nielijä harrastus mutta mahtava onnistumisen tunne kun cossi on valmis
10. Piirtäminen, johon voi purkaa mielensopukoissa pyörivät ideat. Mutta piirtäminen on vähentynyt nykyään todella paljon...

En haasta ketään, ihan vapaasti voi tehdä tämän jos haluaa :3

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Aconin cossi muutosta

Elikkäs alunperin minun piti cossia Maeda Keijiä Gakuen Basara versiona, mutta suunnitelmiin tuli muutos koska en saakaan kaikki osia ennen conia, mutta onneksi tuli pelastus! Värjäsin eilen tummanruskeaksi hiukset jolloin sain idean; cossin Tony Starkkia aka Iron Mania lauantaina ;D

eli tarvitsi vain piirtää parta+viikset ja laittaa hiukset:
Genius, billionaire, playboy, philanthropist.
ja kaverit juuri innostuivat että tehtäisiin Avengers ryhmä! XD